Tulevat tapahtumat
KVARKEN-kevätkisat
28.4.2012

Muistikuvia
jau-225 img_0047
© 2012

Ryhmät

Seuraamme ryhmien rakenteessa ja toiminnassa Suomen Partiolaisten ikäkausijärjestelmää. Sudenpennut ovat 7–9-vuotiaita partiolaisenalkuja ja kokoontuvat aikuisen johtajan vetämässä laumassa. Seikkailijat koostuvat 10–12-vuotiaista ja toimivat joukkueissa, jotka voidaan edelleen jakaa pienemmiksi vartioiksi. 12–15-vuotiaat partiolaiset ovat tarpojia, jotka kokoontuvat omanikäistensä kanssa vartioissa. Samoajat ovat 15–17-vuotiaita ja kuuluvat niin ikään vartioihin. Vaeltajaryhmät ovat yleisesti 18–22-vuotiaiden johtajien toimintaporukoita, jotka muun muassa tekevät retkiä ja osallistuvat tapahtumien järjestämiseen yhdessä.

Ryhmien toiminnan arkiosuus on viikoittaiset kokoukset, jotka pidetään säännöllisesti partiokoloilla (katso Kolot/Maja-osio). Kokousten ohjelma koostuu suurimmaksi osaksi Suomen Partiolaisten toimintaohjelmien suorituksista, kuten erä- ja kädentaitojen opettelusta. Kokousten lisäksi ryhmät liikkuvat luonnossa päivä- ja yöretkillä, tekevät viikonloppureissuja partiomajallemme sekä osallistuvat muita lippukuntia, partiopiirejä ja jopa kansallisuuksia yhteen tuoville leireille.

Vaasan Siniset Partiopojat

Sudenpennut

Leopardi
To klo 17.30–18.30 pääkololla
Johtaja: Jussi Hamunen (050 5358598)

Myrskylintu
To klo 18.30–19.30 pääkololla
Johtaja: Jussi Hamunen (050 5358598)

Seikkailijat

Haukka
Ti klo 17–18 pääkololla
Johtaja: Joel Palmu (0400 832507)

Tarpojat

Susi
Ke klo 18–19 pääkololla
Johtaja: Tuomas Lehtineva (0400 888748)

Muu toiminta

Siniparrat
Lippukunnan pitkäikäisistä jäsenistä koostuva Siniparrat-ryhmä kokoontuu joka kuukauden viimeinen ke klo 14 pääkololla.
Yhteyshenkilö: Juhani Lehtoluoto (06 317 2721)

Vaasan Siniset Partiotytöt

Sudenpennut

Kuutit
To klo 17.30–18.30 Huutoniemen kirkolla
Johtaja: Tiia Kuja-Panula (050 4107361)

Liskot
To  klo 17–18 pääkololla
Johtaja: Kaisa Kevin (050 5342595)

Mörrit
Ma klo 17.30–18.30 Huutoniemen kirkolla
Johtajat: Noora Nousiainen (040 5542093) ja Mira Viitanen (044 9280524)

Seikkailijat

Helmipöllö
Ti klo 17.30–19 pääkololla
Johtajat: Pauliina Arpiainen (050 3048858) ja Jessica Passi (050 4355166)

Tarpojat

Dodo
Ma klo 16.30–18 pääkololla
Johtajat: Elena Ahola (040 7150368) ja Henna Kuja-Panula (050 5362891)

Vaeltajat

FyRy
Johtaja: Pauliina Arpiainen (050 3048858)