Tulevat tapahtumat
Ei tapahtumia
Muistikuvia
vspp8
© 2012

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

24.12.2011

Koulut ja työt on lusittu – on aika siirtyä joulunviettoon! Kiitämme jäseniämme ja vanhempia kuluneesta partiovuodesta. Kevään toiminta käynnistyy viikolla 2 tuttuina kokousaikoina.

Hyvää 94. itsenäisyyspäivää!

6.12.2011

Suomen lippuSiniset pojat ovat tänään osallistuneet itsenäisyyspäivän viettoon tuttuun tapaan sytyttämällä kynttilät Vanhan hautausmaan sankarihaudoille ja viemällä seppeleen Jääkäripatsaalle. Perinnettä noudattaen lippukuntamme lippu oli mukana myös Vaasan kirkossa järjestetyssä jumalanpalveluksessa ja sen jälkeisessä seppelpartiossa, joka vei seppeleet muistomerkeille hautausmaalle.

Oi muistatko vielä…

30.9.2011

VSPP:n kuva-arkistoista on löytynyt todella vanhaa materiaalia, jonka taustoja haluamme selvittää näiden sivujen varttuneempien kävijöiden avustuksella! Alla on kuusi kuvaa lippukuntamme ensimmäisiltä vuosikymmeniltä – olemme kiinnostuneita niissä esiintyvien henkilöiden nimistä sekä kuvausvuodesta, paikasta ja mahdollisesta tapahtumasta.

Kuvat ovat järjestyksessä ja numeroituina yhdestä kuuteen. Kuvasta 3 tiedetään jo, että kyseessä on lippukunnan 5-vuotisjuhla 1954, paikkana Betel Kirkkopuistikko 30:ssä. Erityistä kiinnostusta herättää viimeisen kuvan toistaiseksi tuntematon poikakaarti, joka on todennäköisesti ikuistettu Palosaaren kirkossa lupauksenantotilaisuudessa vuonna 1951. Vasemmalla kuvassa silloinen lippukunnanjohtaja Aaro Härmävaara.

Sitten vain muistilokeroita kaivelemaan! Tunnistustiedot voit lähettää sähköpostitse osoitteeseen jussi.hamunen(ät)netikka.fi tai ilmoittaa puhelimitse Juhani Lehtoluodolle, (06) 317 2721.

VSPP:n vuosikokouskuulumisia

29.9.2011
vuosikokous-2011-0141

Vaasan Sinisten Partiopoikien sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 28.9.2011 pääkololla. Henkilövalinnoissa lippukunnanjohtajana jatkaa Jussi Hamunen, lippukunnanjohtajan apulaisena Arto Lehtineva ja sihteerinä Pekka Hakola. Johtajaneuvoston jäseniksi valittiin Veli-Ville Haanpää, Niko Heikkilä, Tuomas Lehtineva, Juhani Lehtoluoto, Joel Palmu, Joakim Toivio ja Hannu Wallius. Kokouksessa hyväksyttiin myös sääntömuutos koskien lippukunnan kahden tilintarkastajan ja heidän varamiestensä vaihtumista toiminnantarkastajaksi ja varamieheksi.

Kiitokset osallistujille!
(Klikkaa kuva suuremmaksi.)

Tyttöjen Kolibri-ryhmä tauolle

21.9.2011

Tyttöjen Huutoniemellä keskiviikkoisin kokoontunut Kolibri-seikkailijaryhmä joudutaan lopettamaan väliaikaisesti jäsen- ja johtajapulan vuoksi. Pääkololla Pitkäkatu 66:ssa toimiviin Helmipöllö-seikkailijaryhmään (10-12-v.) ja Dodo-tarpojaryhmään (12-15-v.) otetaan uusia jäseniä. Katso ryhmien kokoontumis- ja johtajatiedot Ryhmät-osiosta.